Tässä vasta herkku! Tacoja jälkiruoaksi suklaalla ja jäätelöllä

Ruoka Viihdeuutiset · Terhi Piiroinen

Tacot ovat rantautuneet Suomeen jo muutama vuosikymmen sitten. Nykyisin perinteistä meksikolaisruokaa tarjoillaan jopa suomalaiskoulujen ruokaloissa. Tacot ovat myös suosittua viikonloppuruokaa perheissä.

Tacot täytetään perinteisesti paistetulla jauhelihalla, kanasuikaleilla ja vihanneksilla. Kastikkeina käytetään tomaattipohjaista salsaa, avokadosta valmistettua guacamolea tai kermaviiliä. Nyt suolaisen herkun rinnalle voi valmistaa myös suklaisia jälkiruokatacoja.

Kaivomme esiin Byron Talbottin reseptin, jonka avulla suklaajäätelötacoja voi valmistaa helposti kotioloissa. Avuksi tarvitsee vohveliraudan ja perinteiset leivontavälineet. Tacojen kuoreen tulee kaksi kananmunaa, 1,2 desilitraa sokeria, 3-4 ruokalusikallista maitoa, puoli desilitraa sulatettua voita, yksi teelusikallinen vanilja-aromia tai -uutetta, ripaus suolaa ja 0,75 desilitraa jauhoja. Sekoita taikina ja paista vohveliraudassa.

Ripusta vohvelit jäähtymään muotoonsa esimerkiksi uuninritilää apuna käyttäen. Sulata noin 2,5 deslitraa tummaa suklaata ja voitele jäähtyneet vohvelit suklaalla kuoren sisäpuolelta. Jäähdytä. Täytä tacot jäätelöllä ja pakasta. Kasta tacot lopuksi suklaaseen, koristele pähkinärouheella ja pakasta vielä kerran ennen tarjoilua.

#Chocotaco & chill… happy #CincoDeMayo, friends! Tag someone who's gonna love this #TBT

A photo posted by Dylan's Candy Bar (@dylanscandybar) on