Yksisilmäinen kissa löytyi hylättynä – ihana selviytyminen videoitiin

Viihdeuutiset · Annukka Heikkilä

Thenshi-nimisen kissan omistaja oli hylännyt kissan kadulle. Kissa oli löytynyt laihana ja pelokkaana eikä se pystynyt seisomaan enää omilla jaloillaan. Se oli menettänyt myös toisen silmänsä, ja silmästä jäljelle jäänyt kuoppa oli pahasti tulehtunut ja kaipasi hoitoa.

Thenshi pelastettiin ja sitä alettiin hoitamaan. Se pelkäsi aluksi ihmisiä todella paljon eikä nauttinut hoitajien kosketuksesta. Vähitellen se kuitenkin alkoi luottamaan hoitajaansa ja hänen myötään myös muihin ihmisiin. Lopulta Thenshi pystyttiin tutustuttamaan muihin eläinsuojassa asuviin kissoihinkin.

Thenshin kehitystä on ihanaa seurata videolta kun kissa muuttuu pelokkaasta ja heikosta vahvaksi ja sosiaaliseksi. Lopulta se leikkii innoissaan sekä yksin että muiden kissojen kanssa ja nauttii ihmisten silityksistä. Toivuttuaan Thenshi sai myös uuden rakastavan loppuelämän kodin itselleen.