Mies kuvasi pesukarhua – sitten eläin päätti varastaa puhelimen!

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Eläimet käyttäytyvät toisinaan arvaamattomasti, ja joskus kohtaamiset luonnon kanssa saavat yllättäviä käänteitä. Tämän sai taannoin oppia yhdysvaltalaisessa Bellarminen yliopistossa opiskeleva 19-vuotias Guy Williams.

Guyn mukaan hän oli kuullut, että Yliopiston kampuksella oli tehty havaintoja pesukarhusta. Eräänä iltana nuori mies onnistui ystäviensä kanssa näkemään eläimen. Hän ruokki pesukarhua ja yritti kuvata siitä videota.

Yhtäkkiä pesukarhu nappasikin Guyn puhelimen ja lähti juoksemaan karkuun. Yllättävä tilanne tallentui kännykän videolle. Opiskelijan Stanleyksi nimeämä pesukarhu juoksi metsään, mistä Guy onnistui löytämään myöhemmin puhelimensa.

– Tyyppi vain tiputti sen lopulta, nuorukainen kuvailee Twitterissä.

Guy Williams jakoi videon myöhemmin Twitterissä. Somehitiksi noussut ihmisen ja luonnon kohtaaminen on kerännyt lyhyen ajan sisällä yli 100 tuhatta uudelleenjakoa.