Luokkakokous 2 saanut jo 116 000 katsojaa – katso kohtaus elokuvasta

Viihdeuutiset · Stara.fi

Keskiviikkona ensi-iltansa saanut Luokkakokous 2 – Polttarit -elokuvalla on avausviikonloppunsa jälkeen koossa ennakoineen jo 116.861 katsojaa. Perjantain ja sunnuntain välisenä aikana elokuva keräsi 83.381 katsojaa, joten kyseessä on vuoden kovin kotimaisen elokuvan avausviikonloppu.

– Tulos on upea viiden päivän avaus ja vielä lomakauden ulkopuolella. Tulos on 94 prosenttia ensimmäisen Luokkakokous-elokuvan viiden päivän avaustuloksesta, johon vaikutti tuolloin meneillään oleva hiihtolomakausi, joten tulokset eivät ole keskenään vertailukelpoisia. Tämä on kaiken kaikkiaan hieno avaus jatko-osalle, elokuvan levittäjä Katarina Nyman iloitsee.

– Huippuyleisömäärä, kiitos kaikille! Kyllähän Suomessa vielä yleisöä riittää, toivottavasti he löytävät tiensä elokuviin. Nyt vain kaikki kävijät kutsumaan viisi parasta ystäväänsä mukaan, sanoo Sami Hedberg.

Luokkakokous 2 – Polttarit -elokuva on jatkoa jättimäisen suositulle Luokkakokous-elokuvalle, joka sai elokuvateattereissa kaikkiaan yli 500.000 katsojaa. Elokuvan päärooleissa nähdään Sami Hedberg, Aku Hirviniemi ja Jaajo Linnonmaa. Merkittävässä roolissa esiintyy tällä kertaa myös Kalle Lamberg. Muissa rooleissa nähdään mm. Anu Sinisalo, Niina Lahtinen, Manuela Bosco, Eeva Litmanen, Helena Vierikko ja Saija Lentonen. Elokuvan on ohjannut Taneli Mustonen, joka ohjasi myös ensimmäisen Luokkakokous-elokuvan. Elokuva on Solar Films -tuotantoa ja sen on tuottanut Jesse Fryckman.