Näitä piirteet naisissa saavat miesten hälytyskellot soimaan

Lifestyle Viihdeuutiset · Annukka Heikkilä

Kaikki ihmiset eivät pysty miellyttämään kaikkia ja jokaisella on varmasti tapoja, jotka ärsyttävät toisia. Varsinkin uusissa parisuhteissa ihmiset joutuvat kuitenkin tekemään kompromisseja ja taipumaan hieman sen vuoksi, että suhteella olisi mahdollisuus.

Miesten mukaan on kuitenkin olemassa asioita, jotka ovat niin suuria miinuksia, että niitä on vaikeaa kestää naisessa. Miehet keskustelivat asiasta Reddit-sivustolla ja kertoivat kokemustensa perusteilla mitkä asiat naisissa saavat heidät näkemään punaista.

1. Toisten naisten arvosteleminen ja nimitteleminen.

2. Liiallisuuksiin menevä mustasukkaisuus.

3. Ripustautuminen seurassa.

4. Läpinäkyvä huomion hakeminen porukassa.

5. Puhelimen ja yksityisasioiden tonkiminen.

6. Kaveri-iltojen kieltäminen.

7. Aikuisviihteen katsomisen kieltäminen.

8. Ujosteleminen seksin aikana.

9. Suuttuminen siitä jos mies ei vastaa tunnin sisällä tekstiviestiin.

10. Oman tahtotilan kertomatta jättäminen, mutta jälkikäteen suuttuminen siitä, että mies ei osannut aavistaa mitä nainen haluaa.