Isä ja poika yhteiskuvissa 26 vuoden ajan – viimeinen kuva sulattaa sydämet

Viihdeuutiset · Stara.fi

Eilen Suomessa juhlittiin isänpäivää, ja silloin monissa perheissä ikuistettiin jälleen yhteiskuvia vanhempien ja lasten kanssa. Tapa on toki ollut olemassa jo vähintään sadan vuoden ajan. Nyt eräs aasialainen isä on noussut nettitähdeksi, kun hänen ja poikansa yhteiskuvat leviävät parhaillaan verkossa.

Yhteiskuvissa nähdään melko tavanomaisesti miten poika kasvaa ja isä ikääntyy, mutta hitiksi kuvasarjan on tehnyt sen viimeinen kuva. Siinä ihmiselämä lähtee kyseisessä perheessä taas uudelle kierrokselle. Täytyy toivoa, että poika muistaa ottaa omasta pojastaan samanlaiset kuvat kuin hänen isänsä otti.

This man took a photo every year with his son for 30 years. The last one might bring you to tears.