Jackie Chan sai kunnia-Oscarin – esiintynyt jo yli 200 elokuvassa

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Pitkän uran tehnyt näyttelijä ja kamppailulajien mestari Jackie Chan on saanut vuosikymmenten ajan haaveilemansa palkinnon. Hong Kongissa syntynyt tähti voitti lauantaina kunnia-Oscarin vuosikymmeniä kestäneen uransa johdosta.

Jackie Chan on näytellyt 56 vuoden aikana yli 200 elokuvassa. Huffington Post -lehden mukaan niin Aasiassa kuin Yhdysvalloissakin menestyksekästä uraa tehnyt tähti on haaveillut Oscar-palkinnosta siitä lähtien, kun hän näki sellaisen Sylvester Stallonen kotona 23 vuotta sitten.

Näyttelijä hehkutti kotikaupunkiaan Hong Kongia ja kiitti fanejaan. Miehen mukaan hänen fanikuntansa on syy sille miksi hän jatkaa elokuvien tekemistä, ikkunoiden läpi hyppimistä, potkimista ja lyömistä sekä luidensa rikkomista.

Chanin Oscar luovutettiin Governors Awards -gaalassa. Kyseessä on Yhdysvaltojen elokuva-akatemian vuosittainen tapahtuma, jossa jaetaan kunnia-Oscarit ja Jean Hersholtin humanitääriset palkinnot.

Jackie Chanin tunnettuihin elokuviin lukeutuvat muun muassa Rush Hour, Supercop, Mr. Nice Guy ja Shanghai Noon. Mies nähtiin tänä vuonna valkokankaalla Renny Harlinin ohjaamassa Skiptrace-elokuvassa.