Virallinen Tonttulakkipäivä 1. joulukuuta: ”Tee ainakin yksi hyvä teko”

Viihdeuutiset · Stara.fi

Vuoteen mahtuu monenlaisia teemapäiviä, joita onkin keksitty maailmalla tuhansittain. 1. joulukuuta on nyt virallinen Tonttulakkipäivä. Teemapäivän kehittäjien toivomus on, että Tonttulakkipäivänä suomalaiset jakavat iloista joulumieltä pitämällä päässään tonttulakkia koko päivän ajan.

Teemapäivä ei kuitenkaan rajoitu pelkästään tonttulakkiin, sillä samana päivänä olisi tavoitteena saada jokainen osallistuja tekemään myös vähintään yhden hyvän teon joko lähimmäiselle tai jollekin tuntemattomalle. Hyvä teko voi olla myös esimerkiksi osallistuminen hyväntekeväisyyteen.

Pitkän aikavälin tavoitteena on tehdä joulukuun ensimmäisestä päivästä valtakunnalliseen hyvän mielen tapahtuma. Lapsille päivä onkin jo nyt kovasti odotettu, sillä silloin avataan joulukalenterin ensimmäinen luukku. Jatkossa päivä voidaan muistaa myös hyvästä mielestä ja hyväntekeväisyydestä.