Näin poistat punaviinitahran kastelematta koko vaatetta!

Koti & Asuminen Ruoka Viihdeuutiset · Annukka Heikkilä

Punaviini maistuu monille aikuisille kylminä pakkasiltoina. Illanvietoissa yleisin vahinko onkin monesti se, että punaviiniä läikkyy jonkun paidalle tai housuille. Nyt People-sivusto on jakanut hyvän vinkin, miten punaviinitahran pystyy poistamaan vaatteesta sotkematta.

Punaviinitahran poistaminen suolalla ei ole uusi niksi, mutta nyt videolla näytetään miten sen pystyy tekemään vielä siistimmin ja vaatetta hankaamatta. Vaatteen tahra asetetaan vesilasin tai astian suun kohdalle, minkä jälkeen kangas pingotetaan kiinnittämällä lasin ulkopuolelle jäävä kangas lasin ympärille kuminauhan tai hiuslenkin avulla.

Tahran päälle kaadetaan runsaasti suolaa, minkä jälkeen suolalla peitetyn tahran ja kankaan läpi lasiin kaadetaan kuumaa vettä. Kuuma vesi ja kankaan päälle jäävä liuennut suola poistavat tahran tehokkaasti ja nopeasti. Kun kangas poistetaan pienen hetken kuluttua ja tahran päältä otetaan kostealla liinalla suola pois, tahra on lähtenyt kokonaan. Mikäli tahrasta on kuitenkin vielä pieni osa jäljellä, vaatteen voi laittaa normaalisti pesuun suolakäsittelyn jälkeen.