Hiukset aina takussa? Saattaa johtua geeneistäsi

Terveys Viihdeuutiset · Annukka Heikkilä

Hiustenhoitotuotteet vaikuttavat paljon siihen minkä tuntuiset ja miten käsiteltävät omat hiukset ovat. Nyt uusi tutkimus on kuitenkin selvittänyt, että osa hiusten ominaisuudesta johtuu kuitenkin niin pitkälti geeneistä, että siihen ei pysty aina itse vaikuttamaan.

Osalla ihmisistä voi olla sellaiset hiukset, jotka tuntuvat olevan jatkuvasti takussa. Nyt tutkijat ovat onnistuneet selvittämään, että takkuisuus ei johdukaan henkilön käyttämistä epäsopivista hiustenhoitotuotteista tai elämäntavoista vaan hänen geeneistään.

The American Journal of Human Genetics -sivusto kertoo tutkimuksesta, jossa tutkittiin 11 lapsen hiuksia. Tutkijat huomasivat, että kolmessa geenissä tapahtuvat geenimutaatiot voivat aiheuttaa ihmiselle hiuslaadun, joka ei tunnu kammattavalta. Tutkijat Bonn ja Toulouse -yliopistoissa kertoivat, että tällaisilla ihmisillä hiukset ovat kuin lasikuitua. Ne ovat kuivat, pörröiset ja vastustavat selvittämistä. Tutkijoiden mukaan hiusten laatu voi kuitenkin parantua iän myötä.