Tutkijat: 7 asiaa, jotka naisissa viehättävät

Viihdeuutiset · Terhi Piiroinen

Naisten ja miesten välisestä kemiasta on tehty lukuisia tutkimuksia. Vaikka maailmassa ei olekaan yhtä ja tiettyä sääntöä, jonka mukaan vastakkaiset sukupuolet kiinnostaisivat toisiaan, voidaan tietyissä tapauksissa tehdä johtopäätöksiä ennemmistön mielipiteen mukaan.

IFLScience-sivusto on nyt listannut naisten seitsemän ominaisuutta, jotka tekevät heistä kiinnostavamman miesten silmissä. Toisinaan kyse on hormoneista, sattumasta ja oikeasta ajoituksesta. Yleensä ulkonäkö kiinnittää huomion, mutta kiinnostus herää vasta tutustuessa.

On tunnettu tosiasia, että miehet kiinnostuvat enemmän ovuloivista naisista. Sama pätee naaraspuolisiin ihmisiin, jotka nauravat herrojen huumorille ja vitseille. Useat eri tutkimukset ovat puolestaan todistaneet, että miehet suosivat pitkäaikaisena kumppanina rehellistä naista, johon he voivat luottaa koko sydämestään.

Miehet kiinnittävät huomiota myös naisten vaatetukseen ainakin värien osalta. Tutkimukset ovat osoittaneet, että punaiseen pukeutuneet neitokaiset herättävät nopeammin miesten mielenkiinnon. Myös herrapuolisten seuralaisten liikkeitä kopioivat ja peilaavat naiset tuntuvat miehistä kiinnostavammilta.

Erään tutkimuksen mukaan naisjoukossa kulkevat leidit näyttävät vastakkaisen sukupuolen mielestä viehättävämmältä. Vartalonmalli, kasvonpiirteet tai muut ulkoiset tekijät eivät kuitenkaan mene sen edelle, jos naisella on myönteinen elämänasenne, avoimuutta, ystävällisyyttä tai itsevarmuutta.

https://www.instagram.com/p/BNXX4fdgnq9/