Cheek + Elastinen = Profeetat! Ensimmäinen single julkaistiin

Viihdeuutiset · Stara.fi

Räppärit Cheek ja Elastinen ovat tänä syksynä tehneet yhdessä lisää uutta musiikkia Profeetat-nimellä. Nimi on peräisin miesten vuonna 2013 julkaisemasta yhteisbiisistä. Ensimmäinen single Sinuhe julkaistiin tänään. Keväällä Cheek ja Elastinen nähdään yhdessä areenakeikoilla.

– Nyt on täydellinen hetki meille molemmille lähteä tekemään tätä ja ottaa happea samalla sooloprojekteista. Mulla oma saaga jatkuu vuonna 2018 kolmannen osan muodossa. Sitä ennen on Profeettojen aika, Cheek iloitsee.

– Ajatus Profeetoista on kytenyt jo vuosia. Aina kun olemme vierailleet toistemme keikoilla, on idea bändistä ja yhteisistä keikoista noussut esiin. Voimien yhdistäminen vaati pitkän duunin sekä valmistelut, nyt on oikea hetki meille molemmille. Energian määrä lavalla kertautuu, ja odotan ainutlaatuisia iltoja, Elastinen hehkuttaa.

Cheek ja Elastinen yhdistävät voimansa ja toteuttavat kaksi Profeetat-areenakonserttia sekä julkaisevat yhdessä uutta musiikkia. Konsertit ovat Turun Gatorade Centerissä perjantaina 28. huhtikuuta ja Helsingissä Hartwall Arenalla lauantaina 29. huhtikuuta.