OK Go -yhtye kuvasi musiikkivideonsa 4,2 sekunnissa – tässä tulos!

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Yhdysvaltalainen OK Go -yhtye tunnetaan erityisesti Here It Goes Again -kappaleen ja sen musiikkivideon ansiosta. Jättihitiksi nousseella, yhdellä otolla toteutetulla videolla bändin jäsenet tanssivat juoksumattojen päällä.

Nyt OK Go on jälleen julkaissut hämmästystä herättäneen musiikkivideon. The One Moment -videon kerrotaan koostuvan vain noin 4,2 sekunnista kuvattua materiaalia. Videota on kuitenkin hidastettu niin paljon, että se kestää koko neliminuuttisen kappaleen verran.

Materiaali esitetään OK Go:n blogin mukaan erilaisilla nopeuksilla. Joissain kohtauksissa video esitetään jopa 200 kertaa hitaampana, nopeimmillaan puolestaan kolme kertaa hitaampana kuin todellisuudessa.