Muoviämpäriin pukenut mies varasti 40 kyyhkystä – turvakamera ikuisti hämmentävän rikoksen

Ohhoh! · Tim Isokivi

Yhdysvaltojen Floridassa ihmetellään rikosta, jossa murtovarkaan mukaan päätyi 7.000 dollarin edestä kyyhkysiä. Miamissa tapahtunut epätavallinen rikos ikuistettiin videolle turvakameroiden toimesta.

Mustaan jätesäkkiin pukeutunut ja kasvonsa muoviämpärillä peittänyt mies murtautui yöllä pääasiassa luontaistuotteita ja uskonnollisia esineitä myyvään El Viejo Lazaro Botanica -kauppaan. Hänen mukaansa päätyi 40 kyyhkystä, joiden arvot vaihtelivat sadan ja tuhannen dollarin välillä.

Kyseessä ole ensimmäinen kerta kun samaisesta liikkeestä on varastettu lintuja. Omistaja Nelson Hernandezin mukaan kaupasta hävisi toukokuussa varkaan mukana viisitoista kyyhkystä. Aikaisempaan rikokseen syyllistynyt varas jäi CBS Miami -uutissivuston mukaan kiinni, ja istuu parhaillaan vankilassa teostaan.