Perhe huolissaan Kelly Clarksonin lihomisesta

Terveys Viihdeuutiset · Annukka Heikkilä

Laulajatar Kelly Clarkson on ollut koko uransa ajan painonsa vuoksi lehtien tarkastelussa niin kuin moni muukin tähti, jonka koko on vaihdellut huimasti vuosien saatossa. Nyt tähden painosta ollaan kuitenkin lähipiirissä jo huolissaan kun tähti on lihonut huomattavan ylipainoiseksi.

34-vuotias Kelly Clarkson on kokenut vaikeuksia painonsa pudottamisen kanssa sen jälkeen kun hän sai toisen lapsensa. Clarkson on perheen mukaan Teksasin tyttöjä ja rakastaa näin ollen isoja annoksia epäterveellistä lohturuokaa, mikä on yksi syy lihomiselle. Toinen syy on neljän lapsen äitinä se, että jollekin lapsista täytyy olla jatkuvasti laittamassa ruokaa.

Clarkson on aiemmin kertonut olevansa ongelmissa oman painonsa kanssa, minkä lisäksi aviomies epäilee, että nainen ei ole onnellinen tällä hetkellä hänen vartalossaan. New Idea -sivuston mukaan rakastetun laulajattaren perhe on myös jo huolissaan naisen terveydestä nyt kun hänen painonsa on noussut jo yli 91 kiloon.

Kelly Clarksonin mies Brandon on kertonut tukevansa vaimoaan oli hän minkä kokoinen tahansa, mutta ystävät ja perhe haluaisivat naisen terveyden menevän kuitenkin parempaan suuntaan. Lähipiiri on kertonut, että pariskunnalla on aikomus aloittaa terveellisempi elämäntapa ja päästä hyvään kuntoon yhdessä loppuvuoden julhapyhien jälkeen.

Splash
Splash