Hämähäkkilaji nimettiin Johnny Cashin mukaan

Viihdeuutiset · Terhi Piiroinen

Lintuhämähäkit eli tarantulat ovat maailman suurimpia hämähäkkejä. Ne tunnistaa helposti karvaisesta ja pörröisestä ulkonäöstään. Taannoin Yhdysvalloista löydettiin uusi lintuhämähäkkilaji, joka sai nimensä kuuluisan muusikon mukaan.

BBC uutisoi taannoin Kaliforniassa sijaitsevan Folsomin vankilan läheisyydestä löydetystä hämähäkistä. Sierra Nevadan vuorilla vaellellut lintuhämähäkkilaji nimettiin Aphonopelma johnnycashiksi, legendaarisen muusikko Johnny Cashin kunniaksi. Mies esiintyi aikanaan löytöpaikan lähellä sijainneessa vankilassa.

Samassa yhteydessä löydettiin 14 muuta lajia ja koko Aphonopelman sukupuu kirjoitettiin uusiksi. Tutkimustyö oli osa Alabaman yliopiston suorittamaa kartoitusta. Lintuhämähäkkien puremaa on pidetty virheellisesti kuollettavana. Se muistuttaa vahvuudeltaan lähinnä ampiaisen pistoa.