Avantoon pudonnut koira pelastettiin – sankariteko videolle

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Yhdysvaltojen Michiganissa sijaitsevan White Laken palolaitos sai taannoin hälytyksen pulaan joutuneesta koirasta. Eläin oli tippunut avantoon paikallisen järven jäällä.

Koira oli ehtinyt lähes sadan metrin päähän rannikosta ennen tippumistaan jäihin. Youtubessa jaetulla videolla nähdään, kuinka pelastushenkilökunta noutaa koiraa pois avannosta.

Michigan Live -uutissivuston mukaan koira toimitettiin Pound Buddies -eläinsuojaan. Pian omistaja saapui noutamaan eläintä.

– Koira ei yleensä harhaile tällä tavoin. Se vain eksyi ja löysi itsensä jäältä. Omistaja on erittäin onnellinen siitä, että hänen koiransa on nyt turvassa, Pound Buddiesin johtaja Lana Carson kuvailee.