Tutkijat kehittivät keinotekoisen hämähäkinseitin – lähes yhtä kestävää!

Viihdeuutiset · Stara.fi

Hämähäkin seitti on tunnetuksi paksuuteensa nähden yksi maailman kestävimmistä aineista, ja ihmiset ovat kautta aikojen yrittäneet kehittää yhtä vahvaa ainetta siinä kuitenkaan onnistumatta. Nyt tutkijat ovat onnistuneet kehittämään lähes yhtä vahvaa ainetta, joka jättää esimerkiksi Kevlarin kauas taakse.

Uutuustuotetta voidaan käyttää myös tekstiiliteollisuudessa, jossa sille löytyy monenlaista käyttöä. Nykyisin esimerkiksi luodinkestävät liivit tehdään Kevlarista, mutta jatkossa materiaali tullee vaihtumaan uuteen keksintöön. Tuote on ruotsalaisten, brittiläisten, kiinalaisten ja espanjalaisten tutkijaryhmien työn tulos. Projektin vetäjinä ovat toimineet ruotsalaiset Anna Rising ja Jan Johansson.

Asiasta ensimmäisenä uutisoineen Nature Chemical Biologyn mukaan uutuudessa on käytetty eristettyä silkkiproteiinia ja laitetta, joka muodostaa tuotteen samalla tavalla kuin hämähäkit seittinsä. Risingin ja Johanssonin mukaan tuote on kestävintä tähän mennessä kehitetyistä ja kaiken lisäksi ekologista.

Splash
Splash