Darth Vader keräsi roskia tien varressa – ohikulkijat ihmeissään

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Virginian Blacksburgissa ajaneet autoilijat ovat saattaneet hämmästyä nähtyään tumman hahmon valtatie 460:n varrella. Ohikulkijat ovat nimittäin havainneet Star Wars -elokuvista tutun Darth Vaderin keräämässä roskia tien viereltä.

Darth Vaderin kypärän ja puvun alta löytyy Henry Wakley -niminen mies. Mies päätti osallistua tienvarsilta roskien keräämiseen tähtäävään Adopt-a-Highway -ohjelmaan tavanomaisesta poikkeavalla tavalla.

– Pukeudun näin, sillä se saa ohi ajavat ihmiset hymyilemään. Siisteyden puute häiritsee minua, Henry kuvailee paikalliselle WSLS 10 -uutiskanavalle.

Monet ohikulkivat ovat ottaneet kuvia epätavallisesta roskien keräämisestä. Miehen mukaan yksi ohikulkija oli ilmoittanut poliiseille Batmanin kävelevän tien vieressä. Viranomaiset olvat kuitenkin korjanneet ohiajajan virheen, todeten kyseessä olevan vain Darth Vader tekemässä työtä ympäristön puhtauden eteen.