Maailman tunnetuin sirkus lopettaa – eläinsuojelijat riemuitsevat

Viihdeuutiset · Stara.fi

Sirkusnorsujen kohtalo on ollut viime vuosina otsikoissa, kun aiheeseen liittyvä Vettä elefanteille -elokuva niitti muutama vuosi sitten menestystä. Maailman tunnetuin sirkus The Ringling Brothers on nyt ilmoittanut lopettavansa toiminnan. Eläinsuojelijat riemuitsevat nyt ilouutisesta.

The Ringling Brothers on ollut viime vuosina eläinystävien kritiikin kohteena, sillä muutama vuosi sitten silminnäkijät kuvasivat Anaheimissä kuinka vakavasti sairas 54-vuotias sirkuselefantti Sarah makasi tajuttomana maassa ja henkilökunta yritti estää katsojia kuvaamasta tilannetta. Sitä ennen verkkoon päätyi järkyttäviä salakuvia sirkuksen kulissien takaa. Tapaus oli kuin todeksi muuttunut Vettä elefanteille -elokuvan tarina.

Nyt sirkuksen taru on viimein päättymässä, eikä sen The Greatest Show On Earth saane enää jatkoa, NPR uutisoi. Yhtiön hallituksen puheenjohtaja Kenneth Feldin mukaan viimeinen näytös tullaan esittämään toukokuussa 2017.

Elefanttien kaltoinkohtelu oli merkittävä sysäys sirkuksen lopettamiseen, sillä kohun ja sitä seuranneen elefanttien käytön lopettamisen myötä lipunmyynti romahti. Elefantit nähtiin viimeisen kerran esiintymässä toukokuussa 2016. Ensimmäisen kerran The Ringling Brothers käytti elefantteja esityksissään jo vuonna 1882, jolloin se esitteli maailmalle Jumbo-nimisen elefanttinsa, josta tuli maailmanluokan tähti.

Uusimmat