Lapset olivat hetken keskenään – panivat huoneen remonttiin

Viihdeuutiset · Annukka Heikkilä

Pienten lasten vanhemmat tietävät, että talossa riittää aina naurua, itkua ja kolistelua. Hiljaisemmat hetket ovatkin juuri niitä hetkiä, jolloin vanhempien tulisi olla eniten huolissaan siitä millaisen leikin sisarukset ovat keskenään keksineet.

Nyt LiveLeak-sivuston julkaisemalla videolla nähdään surkuhupaisa tilanne, jossa lapset ovat jääneet kiinni alakerran uudelleen remontoimisesta. Lapset ovat kaikessa rauhassa taiteilleet alakerrassa kaksi huonetta uuteen uskoon löydettyään valkoisen maalipurkin.

Vanhemmat eivät voi olla nauramatta huomatessaan, että lapsilla on todella ollut jokin näkemys maalaamisessa ja he ovat käyttäneet omaa esteettistä silmäänsä. Lapset ovat maalanneet muun muassa sängyn puuosat, ovien kahvat, lipastojen laatikot, pehmolelun ja taaperon.