Ex-teinitähden povi peittyi vain niukasti – yläosa kuin putoamaisillaan

Viihdeuutiset · Stara.fi

Teinitähtien maailmassa muutokset ovat usein nopeita, kun tähtiä syttyy ja sammuu usein. Vuonna 2008 tuloaan teki kovasti Keke Palmer, joka ei kuitenkaan lopulta onnistunut koskaan nousemaan tähdeksi musiikillisesti. Hänet nähdään kuitenkin yhä ajoittain paparazzikuvissa.

Nyt Keke on kuvattu The New Edition Story -elokuvan ensi-iltajuhlissa Paramount-studioilla Hollywoodissa. Hänen asunsa yläosa näytti olevan koko ajan putoamaisillaan.

Näyttelijä- ja laulajalupaus Keke Palmer, oikealta nimeltään Lauren Keyana Palmer, nähtiin aikoinaan amerikkalaisella Nickelodeon-lastenkanavalla esitettävässä True Jackson, VP -televisiosarjassa. Sittemmin hän aiheuttu kohua poseeraamalla Kids Choice -palkintogaalassa liian paljastavassa asussa. Keke on nähty myös Akeelah And The Bee -elokuvan pääroolissa sekä kahdessatoista muussa elokuvassa. Lisäksi hän on vieraillut useissa suosituissa televisiosarjoissa, kuten Teho-osasto ja Kova laki.

Splash
Splash
Splash