10 asiaa, jotka sulhasten täytyy tietää ennen häitä

Viihdeuutiset · Annukka Heikkilä

Häiden suunnittelemista pidetään usein vain morsiamen ja kaasojen puuhasteluna. Useissa tapauksissa sulhanen haluaa kuitenkin osallistua järjestelyihin ja tarjota apuaan sekä päätösten, budjettien että toteutusten suhteen. Nyt Metro-lehti listasi osuvasti 10 asiaa, jotka miesten olisi hyvä tietää naimisiin menemisestä ja häistä.

1. Et ole kaikessa asiantuntija

Älä yritä antaa mielipidettä tai suunnitella sellaisia asioita, joista et tiedä mitään. Esimerkiksi naisen hääpuku ja sen hankkiminen ovat asioita, joista naisen kanssa ei kannata vääntää kättä.

2. Tyttöystävälle pienet asiat voivat olla tärkeitä

Häiden suhteen naiset voivat pitää hyvin tärkeinä asioina joitain sinulle todella yhdentekeviä yksityiskohtia.

3. Vuokraa puku

Älä osta pukua omaksi vaan vuokraa se. Et tule käyttämään sitä enää koskaan.

4. Sopikaa ensin säännöt ja sitten vasta vieraslista

Pitopalvelun lisäksi monet hääpaikat veloittavat juhlavieraiden mukaan. Kannattaa sopia ensin säännöt, joiden perusteella ihmisiä kutsutaan ennen vieraslistan tekemistä.

5. Sinua jännittää

Morsianten lisäksi myös sulhasta jännittää, mikä on normaalia.

6. Älä juo ennen häitä

Älä hanki itsellesi krapulaa ennen häitä. Tämän suhteen paras keino on pitää pullon korkki kokonaan kiinni edellisenä päivänä.

7. Valmista puhe

Illan aikana sinulta voidaan vaatia puhetta. Laadi se jo etukäteen.

8. Paras kaverisi ei välttämättä ole paras bestman

Bestmanilta vaaditaan tukea, järjestelmällisyyttä ja organisointitaitoja. Nämä tarvittavat kriteerit eivät välttämättä täyty parhaan ystävän kohdalla.

9. Jokin menee pieleen

Jokin asia menee aina pieleen. Älä murehdi siitä, koska se on elämää.

10. Sinun juhlasi

Yritä nauttia häistä, koska ne ovat sinun ja tulevan vaimosi. Ne kestävät vain hetken ja ovat ohi ennen kuin huomaatkaan.

Uusimmat