Upeat hiukset sokerilla – tätä kauneusniksiä et ole tullut ajatelleeksi!

Ruoka Viihdeuutiset · Annukka Heikkilä

Sokerin syöminen eri muodoissa aiheuttaa monia negatiivisia oireita ihmisten elimistössä. Sokerin on kuitenkin huomattu ulkoisesti käytettynä olevan hyväksi ihmisten iholle, ja nyt asiantuntijoiden mukaan siitä on myös apua kauniimpien hiusten saavuttamisessa.

Dermatologi Francesca Fusco on kertonut Marie Claire -lehden mukaan uskovansa, että sokerin lisääminen omaan hiustenpesurutiiniin saa aikaan ihmeitä hiuksissa. Sokerilla hiusten peseminen saa Fuscon mukaan aikaan puhtaammalta tuntuvat ja terveemmät hiukset.

Sokeria tulee lisätä noin ruokalusikallinen kosteuttavan shampoon sekaan. Sokerilla rikastettu shampoo poistaa paremmin lian päänahasta ja irrottaa siitä myös samalla kevyesti kuorimalla kuolleen ihosolukon. Hiuksista tulee kokonaisuudessaan puhtaammat, minkä vuoksi hoitoainekin toimii paremmin ja lopputulos on pesun jälkeen huomattavasti parempi.