Ivanka Trump julkaisi juhlallisen kuvan – someraivo repesi heti

Viihdeuutiset · Annukka Heikkilä

Ivanka Trump yhdistetään nyt enemmän kuin koskaan hänen isänsä Donald Trumpin päätöksiin, joita mies tekee Yhdysvaltojen presidenttinä. Tytär oli isosti isänsä vaalikamppanjassa mukana tukemassa häntä, minkä vuoksi nainen joutuu myös kärsimään välillä asioista, joita hänen isänsä presidenttinä sanoo tai tekee.

Ympäri mailmaa järkytyttiin, kun Donald Trump esti useiden muslimimaiden asukkaiden pääsyn Yhdysvaltoihin myös voimassa olevien viisumien kanssa. Päätös oli monien perheiden kohdalla hyvin dramaattinen, minkä vuoksi monet iskivätkin heti Ivankan vastaan, kun nainen päätti samana päivänä julkaista itsestään ja miehestään otetun kuvan, jossa he ovat menossa juhlimaan.

Ivanka Trumpin julkaisemassa kuvassa hänellä on yllään kaunis hopean värinen iltapuku. Ihmiset eivät ole kuitenkaan ihastelleet pukua vaan ihmetelleet sitä miten nainen on voinut lähteä juhlimaan näin synkkänä päivänä, jolloin hänen isänsä on estänyt monien ihmisten pääsyn omien perheidensä luo tai turvaan.