Ensitreffeillä kannattaa harrastaa seksiä – tässä syyt!

Lifestyle · Terhi Piiroinen

Etenkin naiset saattavat suojella vaginaalista pyhättöään kynsin ja hampain. Joillakin voi olla sääntö, että seksiä ei harrasteta ensimmäisillä treffeillä ollenkaan. Tekeekö vieraan ihmisen kanssa sekstaileminen ihmisestä löyhämoraalisen? Ei välttämättä.

Aikuinen ihminen yleensä voi luottaa omaan arvostelukykyynsä. Seksi on kahen vastuuntuntoisen ja tervehenkisen aikuisen yhteinen asia. Toisinaan treffeiltä voi yksinkertaisesti hakea vain seksiseuraa, mutta tällöin asiasta on reilua kertoa kumppanille etukäteen. Seksistä voi sopia, että sille annetaan tilaisuus mikäli tunnelma kulkeutuu luonnollisesti siihen suuntaan.

Miksi ostaa sikaa säkissä? Seksi on olennainen osa parisuhdetta ja sellaisen ihmisen kanssa saattaa olla hankalaa, kenen kanssa seksi ei suju toivotulla tavalla. Raa’asti ajateltuna voi sanoa, että koeajetaan ne autotkin. Mikäli huolehtii ehkäisystä ja sopii pelisäännöistä, voi monen mielestä ensimmäisillä treffeillä harrastaa seksiä. Jos seksi ei toimi, niin tietääpähän ainakin mitä odottaa seuraavalla kerralla.

Seksiä voi myös harrastaa yksinkertaisesti siitä syystä, että haluaa purkaa paineita. Seksiä tekee mieli ja on puutteessa. Baarista randomisti bongattua tyyppiä ei välttämättä tapaa enää koskaan, ja mikäli molemmat ovat samalla aaltopituudella seksin suhteen, voi vaakamamboa suorittaa vapautuneesti ja ilman morkkista. Se on vain seksiä.

Osa ihmisistä haluaa satunnaisen yhden illan jutun ainoastaan exän unohtaakseen. Seksiä voi harrastaa silloin, kun kokee olevansa valmis vieraan ihmisen kanssa suoritettuun eroottiseen leikkiin. Naiset saattavat innostua seksistä huomatessaan miehen housuissa pullottavan rakkauden miekan. Miehet puolestaan voivat kuumentua tuhmapuheisesta neitokaisesta. Loppujen lopuksi ekoilla treffeillä suoritetusta seksistä saattaa saada hyvän kertomuksen kavereille.

https://www.instagram.com/p/BOqGzsVgV0W/