Nainen liftasi Kroatiasta Bora Boralle – reissussa lähes neljä vuotta

Matkailu · Terhi Piiroinen

Kroatialainen Ana Bakran toteutti sen, mistä moni vain haaveilee. Hän pani rinkan selkäänsä ja lähti matkustamaan kohti unelmien kohdetta: Ranskan Polynesiassa sijaitsevaa Bora Boraa. Matka kesti kolme vuotta ja kahdeksan kuukautta – mutta hän onnistui.

Nainen kulki noin 70.000 kilometrin pituisen matkan peukalokyydeillä. Hän lähti liikkeelle kroatialaisesta Zegrebin kaupungista ja kulki yhteensä 25 maan läpi. Hän sai kyytejä autoilta, rekoilta, moottoripyöriltä, lautoilta, purjeveneiltä, kalastaja-aluksilta, helikopterilta ja jopa hevoselta. Matka oli pitkän harkinnan tulosta, kun Ana jätti työnsä digitaaliseen markkinointiin keskittyvässä yrityksessä ja halusi reissata mahdollisimman pienellä summalla.

34-vuotias nainen nukkui siellä missä pystyi. Hän vietti öitään huoltoasemilla, moskeijoissa, temppeleissä, paikallisten kodeissa ja jopa puistoissa. Hän ei ollut nirso yöpaikkansa suhteen, pääasiana oli turvallisuus. Hän joutui maksamaan matkustamisestaan vain muutaman kerran. Hän joutui toisinaan kertomaan kyyditsijälle pitävänsä mukanaan pippurisumutetta, kun tunsi olonsa uhatuksi. Yksin matkustaminen oli kuitenkin helpompaa kuin ryhmässä, jonka kanssa hän oli alunperin lähtenyt liikkeelle.

Ana kohtasi eniten ongelmia muslimimaissa, mutta vakuuttaa matkablogissaan Lähi-idän tarjonneen myös äärimmäistä ystävällisyyttä ja ylläpitoa. Hän työskenteli osan matkasta Australian ja Malesian välillä kulkevalla laivalla saadakseen ilmaisen kyydin kenguruiden maahan. Ikimuistoisin liftaus oli helikopterikyyti Australiasta Bora Boralle. Yhtiö oli kuullut naisen uskomattomasta tarinasta ja tarjosi lennon ilmaiseksi. Ana suunnittelee parhaillaan kirjan kirjoittamista kokemuksistaan, Daily Mail uutisoi.

https://www.facebook.com/photo.php?fbid=10151444487491976&set=a.10151392690091976.1073741830.566646975&type=3&theater

https://www.facebook.com/photo.php?fbid=10151623611736976&set=a.10151392690091976.1073741830.566646975&type=3&theater

https://www.facebook.com/photo.php?fbid=10151977673821976&set=a.10151392690091976.1073741830.566646975&type=3&theater

https://www.facebook.com/photo.php?fbid=10153943612506976&set=a.10153943567356976.1073741838.566646975&type=3&theater