Koira sai syntymäpäivälahjan – tiesi heti mistä on kyse

Viihdeuutiset · Annukka Heikkilä

Koirille opetetaan pienistä pennuista lähtien, että ne eivät saa repiä tai hajottaa mitään kodin irtaimistoa. Omat lelunsa koirat oppivat tunnistamaan nopeasti, mutta niiden lisäksi muiden asioiden pureskelu on jyrkästi kielletty. Tämän vuoksi lahjojen avaaminen voi hämmentää koiria.

Monet koiranomistajat haluavat antaa lemmikilleen jouluna tai niiden syntymäpäivänä lahjan, joka on paketoitu kauniisti lahjapaperiin. Koiran tulisi avata paketti, mutta ne eivät välttämättä ymmärrä sitä. Iggy-niminen koira tiesi kuitenkin paketin saatuaan heti mistä oli kyse.

Videolla nähdään hauska hetki kun Iggy-koira saa syntymäpäivälahjansa. Lahja on paketoitu narulla, lahjapaperilla, teipillä ja pahvilaatikolla, mutta sen avaaminen ei näytä silti tuottavan koiralle minkäänlaisia ongelmia. Lopulta uurastus palkitaan kun koira saa paketin auki ja sen sisältä paljastuu herkkuja.