Hillary Clintonilta täysosuma – näin vastasi Trumpin raivokkaaseen twiittiin

Viihdeuutiset · Stara.fi

Yhdysvaltojen presidentti Donald Trumpin taistelu realismia ja perustuslakia vastaan on jatkunut kiivaana koko hänen vielä toistaiseksi lyhyen virkakautensa ajan. Hänen muslimikieltonsa on nyt tyrmätty tuomareiden toimesta jo kolme kertaa laittomana, mutta Trump ei suostu perääntymään.

Tuoreimmassa päätöksessä vetoomustuomioistuin pysytti kaksi aikaisempaa tuomiota ja katsoi muiden tavoin, että tiettyihin muslimimaihin kohdistuva maahantulokielto on perustuslain vastainen. Presidentti ei ole kuitenkaan samaa mieltä, eikä peittele sitä lainkaan.

– SEE YOU IN COURT, THE SECURITY OF OUR NATION IS AT STAKE, Donald Trump kirjoitti Twitterissä.

Viesti levisi nopeasti sosiaalisessa mediassa. Presidentin viestiin tuli kuitenkin yksi kommentti, joka jäi heti tuoreeltaan huomiossa mitattuna monien muiden jalkoihin. Siinä kuitenkin kiteytyy paljon. Kyseessä oli Trumpille presidenttikisan hävinneen Hillary Clintonin vastaus, joka oli lyhyt, mutta sitäkin osuvampi.

– 3-0, Hillary Clinton kirjoitti Twitterissä.