Näin äitiysvaatemuoti on muuttunut – lappuhaalareista trikoomekkoihin

Lifestyle Viihdeuutiset · Annukka Heikkilä

Vaatemuoti muuttuu jatkuvasti ja uusia trendivirtauksia syntyy lähes mistä tahansa. Kaiken vaatemuodin mukana myös äitiysvaatteet ovat vuosikymmenien aikana muuttuneet ja tyyli, jonka mukaan odottavat äidit ovat halunneet raskausaikana pukeutua.

1900-luvun alussa monet mekkomallit ja niiden alle tulevat korsetit suuniteltiin niin, että ne peittelisivät raskauden mahdollisimman hyvin. 1930-luvultan lähtien kaksiosaiset asut tulivat yhä suositummaksi, mutta alaosat olivat kuitenkin vielä hameita. 50-luvulta lähtien raskaana olevat naiset alkoivat käyttämään myös housuja.

60-luvun a-linjaisten mekkojen ja 70-luvun hippimekkojen jälkeen Guess Jeans julkaisi äitiysvaatelinjan, jonka ansiosta äitiysfarkut ja farkkuhaalarit nousivat hyvin suosituiksi. 90-luvun jälkeen raskausajan tyyli alettiin rakentamaan pyöristyneen vatsan ympärille niin, että muiden huomio kiinnittyi vatsaan. Tänä päivänä muun muassa Kim Kardashian ja Chrissy Teigen ovat tuoneet äitiysvaatemuotiin pitkät ja vartalonmyötäisen trikoomekot.