Brittitähdet Rag’n’Bone Man ja Snakehips Ilosaarirockiin

Festarit · Stara.fi

Heinäkuun puolivälissä vietettävä Joensuun llosaarirock julkaisi tänään kaksi uutta esiintyjää kesän festivaalille. Festivaalille saapuvat seuraavaksi brittiläiseksi megatähdeksi veikkailtu laulaja-lauluntekijä Rag’n’Bone Man ja elektronisen musiikin duo Snakehips.

Soulia, bluesia ja hip hopia yhdistelevä Rag’n’Bone Man, eli Rory Gallagher, tunnetaan Human-kappaleestaan. Samaa nimeä kantava albumi julkaistiin viime viikon perjantaina 10. helmikuuta. Albumia myytiin ensimmäisen kolmen päivän aikana Britanniassa yli 70.000 kappaletta. Rag’n’Bone Man voitti alkuvuodesta Brit Awardsien Critics’ Choice -palkinnon.

Elektronista poppia esittävä Snakehips on vasta valmistelemassa debyyttialbumiaan, mutta kokoonpanolla hihassaan jo useita hittejä. Vuonna 2015 julkaistu All My Friends ja Cruel-singlet ovat keränneet suoratoistopalveluissa jo satoja miljoonia kuunteluita. Tänä vuonna julkaistulla Don’t Leave -kappaleella laulaa niin ikään Ilosaarirockiin saapuva tanskalaistähti MØ.