Huhu leviää: Ben Affleck ei halua olla enää Batman

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Hollywood-tähti Ben Affleck on esittänyt supersankari Batmania Batman v Superman: Dawn of Justice, Suicide Squad ja tulevassa Justice League -elokuvassa. Nyt tähden kuitenkin huhutaan haluavan eroon roolista.

Collider Movie Talk –podcastin juontajan, John Campean mukaan hän on kuullut kolmelta Warner Bros. -tuotantoyhtiöön liittyvältä lähteeltä Affleckin haluavan pois Batmanin roolista. Miehen mukaan tähti käy parhaillaan asiaa koskevia neuvotteluja yhtiön kanssa.

– Yksi asia on selvää, Ben Affleck haluaa pois. Hän ei halua olla enää Batman, Campea väittää.

Ben Affleckin oli määrä toimia tulevan The Batman -elokuvan ohjaana pääosan esittämisen ohella. Myöhemmin mies kuitenkin vetäytyi ohjaajan tehtävästä, ja hänen tilalleen kiinnitettiin Apinoiden planeetan vallankumous -ohjaaja Matt Reeves. Affleckin päätöksen syyksi vihjattiin käsikirjoitusta, joka ei vastannut tähden odotuksia.

DC Comics -sarjakuviin perustuvien viimeaikaisten elokuvien tie on ollut kivinen. Sekä Batman v Superman: Dawn of Justice että Suicide Squad saivat murskaavan vastaanoton niin kriitikoilta kuin yleisöltäkin, ja tulevien elokuvien on huhuttu olevan pahoissa ongelmissa. Tänä vuonna ensi-iltansa saavat yhtiön hahmoihin perustuvat Wonder Woman ja Justice League.