Mies jäi kiinni pettämisestä Uberin takia – vaatii jättikorvauksia oikeudessa

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Ranskalainen liikemies on nostanut oikeusjutun henkilökuljetuspalvelu Uberia vastaan. Miehen mukaan hän jäi kiinni pettämisestä yrityksen älypuhelinsovelluksen anisosta. Nimettömänä pysyttelevä mies kertoo tilanneensa Uber-kyydin kerran vaimonsa puhelimella.

Hän kirjautui ulos käytön jälkeen, mutta vaimo alkoi saada älypuhelimeensa miehelle tarkoitettuja ilmoituksia palvelusta. Niistä selvisi muun muassa miehen matkustustietoja.

Kävi ilmi, että mies oli matkustanut Uberilla useita kertoja samaan paikkaan kertomatta vaimolleen. Nainen alkoi epäilemään aviomiehensä pettäneen häntä. Pariskunta on sittemmin eronnut.

Miehen mukaan Uberin palvelussa oli vika, joka johti hänen avioliittonsa kariutumiseen. BBC-uutissivuston mukaan hän vaatii Uberilta jopa 45 miljoonan euron korvauksia.