NASA julkaisi videon: Tältä elinkelpoiset Trappist-planeetat näyttävät!

Viihdeuutiset · Stara.fi

NASA uutisoi hetki sitten suorassa lähetyksessä tieteellisen läpimurron, jossa ulkoavaruudesta on löytynyt seitsemän uutta eksoplaneettaa. Löytö tehtiin avaruusteleskoopilla noin 40 valovuoden päästä maapallosta. Varsinainen sensaatio uutisessa oli, että ainakin kolme Trappist-nimisistä planeetoista vaikuttaa olevan asumiskelpoisellä vyöhykkeellä maapallon tapaan.

Lue lisää planeetoista tästä.

Nyt NASA on julkaissut planeetoista myös videon, jonka voit katsoa alta. Kolme Trappist-planeetoista sijaitsee alueella, jossa voi olla nestemäistä vettä ja jotka ovat lähellä olosuhteita, joissa esimerkiksi maapallo ja Mars sijaitsevat. Vielä ei ole tietoa onko planeetoilla vettä, mutta se selvinnee lähemmissä tutkimuksissa.

Tähän mennessä avaruustutkijat ovat yrittäneet etsiä jo vuosikymmenien ajan toista planeettaa, jonka olosuhteissa voisi syntyä elämää. Nyt tällaisia planeettoja löytyi kerralla peräti seitsemän, joista kolme on kaiken lisäksi lähellä maapallon olosuhteita. Trappist-planeetat sijaitsevat lähellä toisiaan.