Kaupunki vietti vuosittaista appelsiinitaistelua – kadut värjäytyvät oranssiksi!

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Italian Ivreassa vietetään vuosittain vähintään erikoisen kuuloista kaupunkifestivaalia. Joka kevät ihmiset kokoontuvat kaupungin kaduille sotiakseen toisiaan vastaan appelsiineilla.

Tapahtumasta kuvatuilla videoilla nähdään, kuinka hedelmät lentelevät pitkin kaupungin keskustaa katujen värjäytyessä oranssiksi. Erikoisella juhlaa on vietty jo 150 vuoden ajan. Sen tarkoitus on juhlistaa keskiaikaista vallankumousta, jossa kansalaiset kapinoivat paikallista tyrannia vastaan.

Appelsiinitaistelussa osa ihmisistä pukeutuu tyrannin vartijoiksi sonnustautumalla keskiaikaisiin kypäriin ja vaatteisiin. Muut kyläläiset pommittavat heitä appelsiineilla, joita on aseteltu laatikoittain katujen varsille.

– Viimeisen vuosisadan ajan taistelu on suoritettu appelsiineilla. Sitä ennen heittelimme kiviä, jos voit kuvitella sen, taisteluun osallistunut paikallinen Roberto kuvaili The Local -sivustolle.