Valitse tehokas työkaveri viereen – työn laatu paranee 10 prosenttia

Lifestyle · Terhi Piiroinen

Useat työntekijöiden oloja kartoittavat kyselyt ovat osoittaneet, että avokonttorissa työskenteleminen lisää palkansaajien stressiä muiden työntekijöiden aiheuttamien häiriötekijöiden takia. Nyt on toteutettu tutkimus, jonka mukaan muut työntekijät vaikuttavat työnlaatuun yllättävän paljon – erityisesti vieruskaveri.

Hardvard Business Review -lehdessä on julkaistu tutkimus, jonka mukaan vieressä istuva henkilö vaikuttaa huomattavasti työntekoon avokonttoreissa. Vieruskaverilla on välitön vaikutus tuottavuuteen ja työnlaatuun. Toimelias vieruskaveri antaa potkua myös omaan työntekoon.

Tutkimuksen mukaan vieressä istuvan työkaverin motivaatio tarttuu ja kohottaa omaa työpotentiaalia jopa 10 prosentilla. Sama pätee myös lusmuiluun. Mikäli vieressä istuvan kollegan työmoraali on retuperällä, kärsii siitä todennäköisesti myös oma työnteko. Avokonttorit on keksitty 1950-luvulla Saksassa. Niiden pääasiallisena tarkoituksena oli edistää työyhteisöjen viestintää ja visiointia. Todellisuudessa avokonttorit saattavat vahingoittaa luovuutta ja tuottavuutta häiriötekijöiden takia.

https://www.instagram.com/p/BRGRNMlBOfM/