The Weeknd esiintyi Pariisissa – kaupungissa exä ja nyxä samaan aikaan

Viihdeuutiset · Terhi Piiroinen

Poptähti Selena Gomezin ja The Weekndin suhde on syventynyt romanttiseen vaiheeseen. Kaksikko on nähty lemmenlomalla rakkauden pääkaupunki Pariisissa. 24-vuotias Gomez ja 27-vuotias The Weeknd ovat yöpyneet viiden tähden luksushotellissa.

Ranskan pääkaupunki Pariisissa esiintynyt The Weeknd on viettänyt herkkiä hetkiä Euroopan kiertueelle tueksi saapuneen Selena Gomezin kanssa. Kuin sattuman kauppana kaupungissa järjestetään samaan aikaan Pariisin muotiviikot, joten myös The Weekndin exä, Bella Hadid on alueella. Itse asiassa Bella yöpyy vain muutaman minuutin päässä sydänkäpysistä.

Alkuvuodesta kohistiin The Weekndin ja Bella Hadidin eron takia. Selena ja Bella olivat ennen ystäviä, mutta poikaystävävaihdos sai heidät erkaantumaan toisistaan. Bella myönsi myöhemmin, että ero oli vaikea. Bella ja The Weeknd seurustelivat 1,5 vuotta, Femail First uutisoi.

A post shared by Selena Gomez (@selenagomez) on

Uusimmat