Puhelinhuijaus leviää! Mikäli kuulet tämän lauseen, katkaise puhelu heti

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Iso-Britannian viranomaiset ovat varoittaneet ihmisiä uudesta puhelimitse tehtävästä huijauksesta. Sen uhrit ovat saaneet tuntemattomasta numerosta soiton, jossa heiltä kysytään ”Can you hear me?”, eli ”Kuuletko minua?”. Tämän jälkeen huijarit nauhoittavat puhelun vastaanottajan vastauksen.

Mikäli puhelun saaja vastaa myöntävästi, saattavat rikolliset käyttää vastausta todisteena sille, että huijauksen kohde olisi ostanut puhelinkeskustelun aikana jonkin kalliin tuotteen. Huijarit uhkaavat kohdettaan oikeustoimilla, mikäli tuotetta ei makseta.

Tapauksia on kirjattu toistaiseksi vain Yhdysvalloissa, mutta asiantuntijat uskovat ilmiön leviävän pian myös muualle. Sunderland Echo -sivuston mukaan Iso-Britannian viranomaiset ovat nyt kehottaneet paikallisia olemaan tarkkana saadessaan outoja puheluita tuntemattomilta.

Suomessa on viime aikoina tullut esiin lukuisia tapauksia, joissa tuloksettoman myyntipuhelun jälkeen asiakkaalle on tullut lasku tuotteesta, jota hän ei ole todellisuudessa tilannut. Stara julkaisi eräästä tällaisesta myyntipuhelusta taannoin myös puhelutallenteen. Kerroimme taannoin lisäksi tapauksesta, jossa myyjä pyrki latelemaan tilauksen hintoineen mahdollisimman nopeasti ja sattumalta yskäisemään juuri hinnan kohdalla. Kummallakaan kerralla huijaus ei onnistunut.

Uusimmat