Uusi pizzakohu leviää – kuka dippaa pizzaa maitoon?!

Ruoka Viihdeuutiset · Annukka Heikkilä

Ihmisillä on monia erilaisia mieltymyksiä ja salaisia nautintoja ruoan suhteen. Monet herkulliset ja hyvin epätavalliset yhdistelmät syntyvät erikoisista mieliteoista, jolloin esimerkiksi suklaalevitteen yhdistäminen mihin tahansa voi tuntua hyvältä idealta. Eräs omituinen yhdistelmä on kuitenkin saanut melkoisen someraivon aikaan.

Pizzan kovien reunojen dippaaminen majoneesiin on ihmisille tuttua puuhaa. Nyt eräs herkuttelija on kuitenkin paljastanut Twitteriin julkaisemallaan kuvalla, että hän dippaa kokonaista pizzasiivua maitolasiin. Ihmiset ovat pitäneet yhdistelmää suorastaan rangaistavana tekona.

Kuvassa pepperonipizzan siivu on puoliksi maitoon kastettuna. Henkilö selittää kuvatekstissä, että ihmiset ovat aivan turhaan kinastelleet siitä sopiiko ananas pizzaan vai ei. Hänen mielestään suurempi kysymys on se, että kuka muka ei haluaisi kastaa pizzaansa maitoon.

Uusimmat