Pakkomielteinen fani pidätettiin – löytyi Taylor Swiftin kodin katolta!

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Poliisit ovat pidättäneet poptähti Taylor Swiftiä piinanneen pakkomielteisen fanin. 29-vuotias mies yritti vierailla useita kertoja laulajan New Yorkissa sijaitsevassa kodissa. Miehen uskotaan vainonneen tähteä joulukuusta saakka.

Hän oli muun muassa ilmestynyt Swiftin asunnon ovelle ja katolle. Miehen kerrotaan myös soittaneen tähden ovikelloa toistuvasti jopa tunnin ajan.

Mies oli myös yrittänyt saada tähteen yhteyttä hänen edustajansa kautta. Vainoaja oli soittanut Swiftin managerille kymmeniä kertoja kuukauden aikana, yrittäen sopia tapaamista laulajan kanssa.

Vainoaja pidätettiin Page Six -sivuston mukaan 6. maaliskuuta. Häntä epäillään murtovarkaudesta ja vainoamisesta. Taylor Swiftin lisäksi New Yorkissa sijaitsevassa luksustalossa asuvat muun muassa Orlando Bloom ja ohjaaja Steven Soderbergh.