Kristen Stewart paljasti miksi ajoi hiuksensa

Viihdeuutiset · Annukka Heikkilä

Twilight-elokuvasarjasta tunnettu näyttelijä Kristen Stewart on jo jonkin aikaa ihastuttanut lyhyessä ja huolettomassa hiustyylissä, mutta nyt nainen päätti muuttaa sen kertaheitolla. Stewart esitteli ensimmäistä kertaa uutta näyttävää hiustyyliään Los Angelesissa The Personal Shopper -elokuvan ensi-illassa.

26-vuotias Stewart värjäsi hiuksensa platinanvaaleiksi ja leikkasi ne hyvin lyhyeen mittaan. Uusi kauttaaltaan noin senttimetrin mittainen hiusten pituus sopii kaunottarelle upeasti, mutta moni on kuitenkin voinut ihmetellä naisen uutta tyyliä. Nyt Stewart on viimein paljastanut, minkä vuoksi hän leikkasi hiuksensa pois.

Kristen Stewart on kertonut Daily Mail -lehden mukaan, että hän leikkasi hiuksensa ohjaajan kannustamana. Uudessa Underwater-nimisessä elokuvassa Stewartin esittämä roolihahmo toimii öljynporauslautalla mekaanikkona. Naisella on usein kypärä päässään, minkä vuoksi lyhyet hiukset ovat käytännöllisemmät, koska niitä ei tarvitse jatkuvasti asetella. Hiusten leikkaamista ei vaadittu rooliin, mutta ohjaaja William Eubakin ehdottaessa sitä, nainen oli tarttunut ideaan heti.