Vastatuuleen pyöräily ei ole juuri kenenkään mieleen, mutta tuulet puhaltavat harvoin niin kovaa että se tekisi polkemisesta täysin mahdotonta. Taannoin Etelä-Afrikassa jouduttiin kuitenkin keskeyttämään kokonaiset pyöräilykilpailut tuulen vuoksi.
Kapkaupungissa järjestettiin taannoin Cycle Tour -kilpailu, joka kuitenkin tyssäsi heti alkumetreillä. Jopa 28 metriä sekunnissa puhaltaneiden tuulten ansiosta edes pyöräilyn ammattilaiset eivät päässeet polkemaan käytännössä lainkaan eteenpäin.
Kyseessä oli The Guardian -lehden mukaan ensimmäinen kerta kisojen 40-vuotisen historian aikana, kun ne jouduttiin keskeyttämään liian rajun tuulen vuoksi. Kilpailun aikana kuvattu ja Youtubessa julkaistu video todistaa ettei päätös ollut suinkaan ylimitoitettu.
Voit lukea Starassa myös lisää tähän kyseiseen artikkeliin liittyvistä aiheista, kuten polkupyörä tai laajemmin aihealueesta Urheilu Viihdeuutiset.