Udinkoevideoita jaettu YouTubessa – aikaisemmin salattua materiaalia julki

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Pelkästään Yhdysvalloissa tehtiin yli 200 ydinkoetta ensimmäisen atomipommin kehittämisen jälkeen. Kyseiset kokeet kuvattiin filmeille, joista useimmat ovat olleet salattuja vuosikymmenten ajan.

Nyt Yhdysvaltojen hallitus on julkistanut satoja kymmenien vuosien takaisia ydinkokeita kuvaavia filmejä. Ydinasefyysikko Greg Spriggs ja elokuva-asiantuntija Jim Moye ovat aloittanut projektin, jossa aikaisemmin salaisten holvien kätköissä piilotetuja filmejä muutetaan digitaaliseen muotoon. 60 ensimmäistä videota on julkaistu Youtubessa.

Spriggs paljastaa projektin esittelyvideolla toivovansa, että vanhojen filmien avulla ydinräjähdyksistä voitaisiin oppia vielä uutta tietoa. Miehen mukaan esimerkiksi yläilmoissa tapahtuvista ydinaseiden räjäytyksistä tiedetään edelleen melko vähän.

Filmien digitointi on myös tarpeen niiden heikkenevän laadun vuoksi. Monet räjähdyksistä on kuvattu selluloosa-asetaatista valmistetulle filmille, joka alkaa hajoamaan ajan myötä.