Kolme kysymystä ensitreffeille – vastaukset vievät pintaa syvemmälle

Lifestyle Terveys · Terhi Piiroinen

Ensitreffeillä kerrotaan yleensä kotikaupungeista, työstä, henkilökohtaisesta historiasta, tulevaisuudensuunnitelmista ja harrastuksista. Ensimmäisessä tapaamisessa on kuitenkin tärkeää saada tietää kiinnostuksenkohteesta enemmän. Kuinka päästä pintaa syvemmälle hienovaraisesti?

Sinkkujen parissa päivittäin työskentelevä Emily Holmes Hahn kertoo PureWowille, että on olemassa kolme loistavaa kysymystä ensitreffeille. Nämä utelut paljastavat deittikumppanista hieman enemmän kuin lempiväri ja suosikkiruoka. Kannattaa siis muistaa kysymykset seuraavan kerran ensitapaamiseen mennessään.

1. Jos voisit matkustaa huomenna mihin vaan, niin minne menisit?

Kysymys kertoo ainakin sen, onko seuralainen kiinnostunut seikkaluista ja kuinka realistiset hänen unelmansa ovat. Kannattaa myös kiinnittää huomiota valitseeko hän ennalta tutun paikan vai kokonaan uuden kohteen. Miten hän yöpyisi ja minkälainen tunnelma kohteessa vallitsee.

2. Mitkä ovat kolme asiaa toivelistallasi?

Osa ihmisistä laatii listoja asioista, joita he haluavat kokea ennen kuolemaansa. Lista kertoo paljon myös arvomaailmasta ja elämän tärkeysjärjestyksestä. Onko toiminnoissa mukana perheenjäseniä tai ystäviä? Onko hän hurjapää vai käytännöllinen?

3. Mikä drinkki kuvaa sinua parhaiten?

Hassu kysymys testaa seuralaisen huumorintajua ja leikkisyyttä. Nimeääkö hän pelkästään suosikkidrinkkinsä vai keksiköö hän luovemman vastauksen? Kannattaa kiinnittää huomiota siihen, mitä ainesosia hän valitsee juomasekoitukseensa.