Pelastettu koira ryhtyi haukkumaan vimmatusti – pelasti pikkutytön hengen

Viihdeuutiset · Stara.fi

Varsinkin Yhdysvalloissa on viime vuosina pyritty aktiivisesti saamaan uusia koteja eläinsuojiin päätyneille lemmikeille, ja siinä on onnistuttu hyvin. Vuosi sitten silloin kaksivuotiaan Peanut-koiran henki pelastettiin eläinsuojassa, jonne se tuotiin erittäin huonokuntoisena.

Nyt sama koira on sankari pelastettuaan kolmevuotiaan pikkutytön hengen. Michiganin Escanabassa asuva Peanut oli perjantaiaamuna uuden perheensä kotona, kun se ryhtyi yhtäkkiä haukkumaan vimmatusti, eikä suostunut millään lopettamaan.

Tuollainen käytös oli poikkeuksellista muuten rauhalliselle koiralle, joten lopulta sen isäntäperhe päästi koira ulos selvittääkseen mitä koira haukkuu. Yllätys olikin melkoinen, kun koiran perässä seurannut isäntä näki mistä oli kyse. Koira nimittäin pysähtyi ojan vierelle ja katsoi isäntäänsä.

Silloin isäntä huomasi alastoman ja kylmästä tärisevän pikkutytön makaavan sikiöasennossa. Isäntä kääri tytön paitaansa ja kiidätti tämän sisälle, josta paikalle soitettiin ambulanssi. Asiasta kertoneen Delta Animal Shelterin mukaan koira pelasti pikkutytön hengen, ja paikallinen sheriffi vahvisti asian.

Tyttö selvisi vammoitta ja hänen vanhempansa löytyivät läheisestä talosta. Tyttö on otettu huostaan ja vanhempien toiminnasta on käynnistetty poliisitutkinta.