Kanada laillistamassa kannabiksen viihdekäytön

Viihdeuutiset · Terhi Piiroinen

Kannabiksen lääke- ja viihdekäytön laillistaminen on yleistynyt maailmalla nopeasti. Yhdysvalloissa kannabiksen käyttö on sallittua useissa eri osavaltioissa. Australia ja Irlanti ovat jo sallineet kannabiksen käytön lääkinnällisissä tarkoituksissa ja Berliinissä sekä Hollannissa kaavaillaan myös viihdekäytön sallimista. Nyt Kanada on liittymässä joukkoon.

Kanadan parlamentissa käsitellään huhtikuussa kannabiksen laillistamista viihdekäyttöön. Käytännössä uusi laki tarkoittaisi sitä, että täysi-ikäiset kanadalaiset voivat ostaa kannabista viihdekäyttöön ensi vuoden alusta alkaen. Lisäksi kanadalaiset saavat kasvattaa neljää kannabiskasvia ja pitää hallussaan 30 grammaa kuivatettua kukintoa.

Kanadan pääministeri Justin Trudeau on luvannut kannabiksen laillistamisen viihdekäyttöön jo aiemmin, mikä on kiihdyttänyt liiketoimintaa kyseisellä sektorilla. Osa lääkekannabiksen tuottajista on kirjautunut pörssiin menestyksekkäästi. Lääkekannabis laillistettiin Kanadassa jo vuonna 2001, ja sen kasvattaminen on lisensioitu 40 tuottajalle, CBC uutisoi. Kanadalaiset nuoret käyttävät eniten kannabista maailmassa.

Uusimmat