Nyt se selvisi: Uranus haisee pierulta!

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Aurinkokuntamme seitsemäs planeetta, Uranus, on ollut lukuisten vitsien aihe sen nimen vuoksi. Nyt planeetan on todettu mitä todennäköisimmin myös haisevan anukselta.

Uranuksella on runsaasti nestemäistä ammoniakkia ja metaania. Käytännössä tämä tarkoittaa Gizmodo-sivuston mukaan sitä, että planeetta haisisi pierulle ja virtsalle.

NASA

– Pahanhajuisimpia asioita olisivat luultavasti rikkivety ja ammoniakkia, NASAn Jet Propulsion -laboratorion tutkija Mark Hofstadter toteaa.

Rikkivety haisee tunnetusti mädälle kananmunalle, ja pitkälti sen ansiosta myös pierut haisevat pahalle. Virtsan voimakas haju puolestaan selittyy siinä olevalla ammoniakilla.

Uranuksen haisteleminen olisi kuitenkin käytännössä erittäin vaikeaa, sillä suurin osa voimakkaimmin haisevista kaasuista on jäätyneessä tilassa. Lisäksi ilman asianmukaista suojapukua Uranuksen pinnalla oleva ihminen kuolisi nopeasti äärimmäisen kylmyyden ja hapenpuutteen vuoksi. Hajut täytyisi siis jollain tavalla saada kuljetettua maapallolle jotta niitä päästäisiin haistelemaan.