Kissa vihaa postinjakajaa – osoittaa sen joka aamu

Viihdeuutiset · Annukka Heikkilä

Perheiden lemmikit tottuvat ja välillä jopa ystävystyvät heidän pihamaallaan päivittäin vierailevien postinjakajien kanssa. Erään perheen kotikissa on kuitenkin alkanut vihaamaan heille postia tuovaa naista täydestä sydämestään, mikä on työntekijän mielestä melko huvittavaa.

Debra Anderson on julkaissut hänen YouTube-kanavallaan videoita tilanteista, joissa hän vie postia erääseen omakotitaloon. Talossa asuu pieni mustavalkoinen kissa, joka tuntuu kuulevan naisen askeleet jo kaukaa. Kissa vartioi taloaan pahalta postinjakajanaiselta ja näyttää sen naiselle aina joka aamu.

Heti kun nainen lähestyy taloa, kissa hyppää ikkunaan. Se lyö ikkunaa tassuillaan ja näyttää maukuvan vaikka nainen ei ulos sen ääntä kuulekaan. Nainen osaa nauraa joka päivä toistuvalle hassulle tilanteelle, mutta kissa näyttäisi kuitenkin olevan hyvin tosissaan.