Nainen alkoi syömään enemmän – sai takapuolensa takaisin

Fitness Lifestyle Ruoka Terveys Viihdeuutiset · Annukka Heikkilä

Claire Maxwell -niminen nainen oli pyörtyessään lyönyt leukansa. Hän ei pystynyt murtuneen leuan vuoksi syömään viikkoihin kunnolla, minkä seurauksena hän oli laihtunut. Hän ei ollut ajatellut asiassa olleen mitään ongelmaa vaan hän oli edelleen pitänyt itseään hyvännäköisenä. Eräästä kuvasta hän kuitenkin huomasi, että laihtuminen oli vienyt häneltä lihakset siitä huolimatta, että hän oli treenannut.

Nainen oli aiemmin ollut todella kiinnostunut painostaan, mutta hän päätti kuvan nähtyään muuttaa ajattelutapaansa. Claire Maxwell alkoi syömään enemmän ja keskittyi kuntosalilla raskaiden painojen nostamiseen. Peilikuva alkoi vähitellen muuttumaan ja paino jälleen nousemaan.

Claire Maxwell on julkaissut kaksi päivää sitten ennen ja jälkeen -kuvat, joiden avulla jokainen voi nähdä, että aina painon nouseminen ei ole huono asia. Lihakset painavat aina enemmän kuin rasva, minkä vuoksi ihmisten tulisikin Maxwellin mukaan keskittyä enemmän siihen millainen olo heillä on kuin siihen mitä numeroa vaaka näyttää.

https://www.instagram.com/p/BSbKBl0BAbP/