Tyrmistyttävä video lentokoneesta! Matkustaja raahattiin väkisin ulos henkilökunnan takia

Viihdeuutiset · Stara.fi

Verkossa lähti eilen leviämään useita lentomatkustajien videoita, joilla nähdään miten United Airlinesin lennolta raahataan väkisin ulos lentokoneesta. Useiden eri silminnäkijöiden mukaan lentoyhtiö vaati asiakkaita poistumaan, koska lento oli ylibuukattu.

United Airlinesin matkustaja, Kuva: Twitter

Kaiken lisäksi matkustajia vaadittiin silminnäkijöiden mukaan poistumaan, jotta yhtiön omalle henkilökunnalle olisi saatu paikat lennolle. Vahvistamattomien tietojen mukaan oheisella videolla nähtävä mies olisi ollut lääkäri, jonka olisi tullut päästä sairaalaan töihin seuraavaksi aamuksi. Nyt hänet raahattiin väkisin ulos lentokoneesta.

United Airlines myönsi tapahtuneen Twitterissä. Yhtiö vahvisti ilman anteeksipyyntöjä tai pahoitteluita, että lento 3411 Chicagosta Louisvilleen oli ylibuukattu ja että henkilökunta poisti lennolta matkustajan, joka kieltäytyi poistumasta.

Poistettu matkustaja oli tällä tietoa noussut lentokoneeseen asianmukaisesti lentolipulla, kunnes lentoyhtiö vaati häntä yllättäen poistumaan. Sittemmin paljastui, että ulos raahattava matkustaja loukkaantui ja häneltä valui verta kasvoista.

https://twitter.com/GuerrillaTips/status/851665235740176385